United Financen Viron yksikkö kasvaa

Ei ole mikään salaisuus, että kasvava ja kehittyvä kasvuyhtiö tarvitsee uusia kykyjä , jotta kaikki prosessit voidaan hioa moitteettomiksi. Olemmekin löytäneet taitavia osaajia vahvistamaan Tallinnan tiimiämme.

Meillä on ilo esitellä kaksi erinomaista uutta työntekijää, joista tulee riskienhallintatiimimme jäseniä:

Riskipäälliköllämme Meelis Mullasteella on 20 vuoden kokemus luottoriskeistä ja hän on työskennellyt aiemmin Sampo/Danske Bankissa. Hän aloitti yritysluokitusten parista ja vastasi myöhemmin Viron sivukonttorin luottoriskimalleista ja -prosesseista. Hän liittyi United Financen riveihin, koska se mahdollistaa toimimisen myös muissa riskienhallintatehtävissä, esimerkiksi taloudellisen ja operatiivisen riskin parissa.

Talousanalyytikkomme Tom Vikson on vastavalmistunut rahoitusalan ammattilainen, jolla on työ- ja opiskelukokemusta Skotlannista, Espanjasta ja Virosta.

Emme ole myöskään unohtaneet myyntitiimiämme. Viikko sitten meillä oli ilo toivottaa Marko tervetulleeksi joukkoomme.

Uudella talouskonsultillamme Marko Pilisnerilla on kolmen vuoden kokemus startup-yritysten B2B-tuotemyynnistä. Hän on valmistellut ja hallinnoinut teknologiamyyntiä liittyen esimerkiksi virtuaalitodellisuuteen ja tekoälyyn. Marko päätti liittyä United Financen riveihin, koska hän huomasi yritysten kamppailevan jatkuvasti taloushallintonsa kanssa sen sijaan, että ne keskittyisivät päätuotteidensa myyntiin.

Rahoitusala ei kiinnosta vain ja ainoastaan miehiä. Voimme olla ylpeitä siitä, että neljä lahjakasta naista on myös liittynyt joukkoomme.

Jaanika Lehis on uusi toimistopäällikkömme. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus asiakaspalvelusta, ja hän haluaa nyt osoittaa kykynsä rahoitusalalla. Hän toimii myös markkinointitiimimme tukena.

Triin Pukk on uusi kirjanpitäjämme. Hänen edellinen työnantajansa oli Trigon Capital, missä hän työskenteli kirjanpitäjänä ennen siirtymistään viimeiset kuusi vuotta kestäneelle äitiyslomalle.

Markkinointipäälliköllämme Victoria Tääkerillä on yrittäjyys- ja johtajuuskokemusta kolmen vuoden ajalta. Hänen osaamisalueisiinsa kuuluvat jätehuolto sekä tapahtumien ja kouluyhteisön hallinta. Victoria liittyi joukkoomme, koska hän piti United Financen brändinrakennusta ja markkinointi- ja viestintäsuunnitelman laatimista juuri sopivana haasteena.

Hanna-Greta Veersalu on uusi raportointianalyytikkomme.

United Financen Viron tiimi on entistäkin vahvempi.

Saved:
Scketch

Post by
Scketch

Scketch is a Design Prodigy that fulfils your digital needs right from idea incubation to launch, from its design to development, from iterating to marketing. We are equipped with an arsenal of design principles and are trained in understanding business needs from an end user perspective to craft the best experience possible.